Selän kuntoutus – miten toteutetaan?
Selkäkuntoutuskurssi toteutetaan kolmessa viiden vuorokauden jaksossa täysihoidolla Kuntoutuskeskus Kankaanpäässä. Kuntoutuspäivien ohjelma sisältää monipuolista tekemistä aamiaisesta päivälliseen saakka taukoja unohtamatta. Koko kuntoutus rakentuu omille tavoitteillesi, jotka mietitään yhdessä ammattilaisten kanssa kuntoutuksen alussa. Selän kuntoutuskurssilla tukenasi ovat muun muassa fysioterapeutti, erikoislääkäri, psykologi, sosionomi ja ravitsemusterapeutti, joten hyvinvointisi otetaan huomioon hyvin kokonaisvaltaisesti.
Kuntoutuspäivien jälkeen hyvinvoinnin keskuksemme tarjoaa hyvät mahdollisuudet vielä omatoimiseen liikkumiseen uinnista ulkoiluun tai vaikka keilailuun. Järjestämme myös monipuolista vapaa-ajan ohjelmaa sekä karaokeiltoja, mutta mikäli haluat vain käydä saunassa ja rentoutua kuntoutuspäivän päätteeksi, niin sekin onnistuu hotellihuoneen rauhassa.
Kela selkäkuntoutus voi tarjota iloa liikkumiseen
Selän kuntoutuksessa yhtenä isona teemana on itselle sopivien liikuntalajien ja -tapojen löytäminen. Moni löytääkin kuntoutuksesta itselle ihan uusia liikuntamuotoja, joita ei ole tullut aiemmin kokeilleeksi. Kuntoutuksessa liikutaan siis paljon, mutta se tehdään omat rajoitteet huomioiden ja ammattilaisten turvallisessa ohjauksessa. Kuntoutuksessa saat tietoa myös muun muassa selkäsairautesi hoidosta ja kivunhallinnasta sekä ravitsemuksen vaikutuksista hyvinvointiisi. Selän kuntoutuskurssilla käsitellään myös arjessa suoriutumista selkävaivojen kanssa ja löydetään toimivia tukikeinoja työhön ja arkeen.
Jokaisella kuntoutujalla on kuntoutukselle omat henkilökohtaiset tavoitteet, ja myös ryhmän yhteisiä tavoitteita määritetään kuntoutuksen alussa. Kuntoutusohjelmaa voidaan täydentää ryhmän tavoitteiden mukaisesti.
Kokemuksia tules-kuntoutuskurssilta jo valmiiksi aika liikkuvaisen Eijan näkökulmasta:
”Ensimmäiseksi Eija nostaa esiin ihan mahtavan kuntoutujaryhmän tarjoaman vertaistuen. Porukassa on muutamia hyviä läpänheittäjiä, ja tunnelma on ollut alusta asti vapautunut. Kurssilta hän on saanut lisää positiivista energiaa sekä paljon hyviä vinkkejä elämiseen ja arkeen omien haasteiden kanssa. Kuntoutuskeskuksessa oleminen on osittain myös luksusta – mukava paikka, hyvät ruuat valmiissa pöydässä sekä aikaa keskittyä omaan hyvinvointiin. Kaiken kaikkiaan kuntoutuksessa on vahvistunut halu pitää itsestä huolta.”
Lue koko juttu täältä!
Myös yksilöllistä tukea selkäongelmiin
Selkäkurssien ohjelma sisältää ryhmässä tekemisen lisäksi myös yksilöllisiä tapaamisia ja tutkimuksia. Saat tukea omasta hyvinvoinnistasi huolehtimiseen myös jaksojen välissä muutamien tehtävien muodossa. Kuntoutuksen päättyessä arvioimme yhdessä omien kuntoutustavoitteidesi täyttymistä sekä mietitään mahdollisia jatkosuunnitelmia kokonaisvaltaisen hyvinvointisi tueksi. Kuntoutuksen jälkeen olemme vielä yhteyksissä ja kannustamme siinä, että kuntoutuksesta saamasi eväät kulkevat mukana omassa arjessasi.
Kuntoutuskurssin aikana löydät keinoja voida hyvin ja toimia omassa arjessa niin, että selkäoireet vaikuttavat mahdollisimman vähän elämääsi ja arjen hyvinvointiisi.
Selkä-kuntoutuskurssit – kenelle tarkoitettu?
Voit hakea selän kuntoutuskurssille, jos sinulla on todettu jokin selän sairaus tai oireisto. Kelan kriteereiden mukaan kuntoutukseen hakiessa selän oireilu on kestänyt yli kolme kuukautta ja se heikentää työ- ja toimintakykyä tai toimimista omassa arjessa. Eniten kursseja on tarjolla työelämässä oleville tai työelämään palaaville, mutta muutama TULES-kurssi vuosittain toteutetaan myös työelämästä poissa oleville.
Miten selän kuntoutuskurssille pääsee?
Selän kuntoutuskurssille haetaan Kelan kautta. Hakemiseen tarvitaan lääkärin B-lausunto, jonka voit saada esimerkiksi työterveyslääkäriltä.
- Käy lääkärillä ja kysy mahdollisuutta saada B-lausunto Kelan selkäkuntoutuskurssia varten.
- Täytä Kelan kuntoutushakemus KU132.
- Toimita lääkärin antama B-lausunto Kelan kuntoutushakemuksen kanssa Kelaan.
- Kela tekee kuntoutuspäätöksen ja lähettää sen sekä sinulle että suoraan meille.
- Lähetämme sinulle hyvissä ajoin kutsukirjeen ja infoa kuntoutukseesi liittyen.
Mitä selän kuntoutuskurssi maksaa?
Selän kuntoutuskurssi on sinulle maksuton. Kuntoutuksen maksaa Kela, ja Kelalta on mahdollisuus hakea kuntoutusrahaa mahdolliselta työstä poissaoloajalta sekä matkakorvausta.
Selkä-kuntoutuskurssit – milloin alkaa?
Alkavat selän kuntoutuskurssit löydät tästä taulukosta. Mukana ovat myös muut tuki- ja liikuntaelinsairaille suunnatut Kelan tules-kurssimme.
Selän kuntoutusta myös yksilöllisenä kuntoutuksena
Jos tarvitset kurssin sijasta yksilöllisempää otetta kuntoutuksen suunnitteluun ja toteutukseen, voit hakeutua moniammatilliseen yksilökuntoutukseen joko Kelan harkinnanvaraisena tai vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena. Yksilöllinen kuntoutusjakso suunnitellaan oman tilanteen ja yksilöllisen tarpeen mukaan.
- Harkinnanvaraisessa kuntoutuksessa ei ole ikärajaa. Lue lisää täällä.
- Vaativaan lääkinnälliseen kuntoutukseen voi päästä alle 65-vuotias, jolla tule-sairaudesta on merkittävää ja pitkäkestoista haittaa toimintakyvylle arjessa. Lue lisää täällä.