Roope päätyi roskiksesta avustajakissaksi

About This Project

Roope päätyi roskiksesta avustajakissaksi

Meillä oli tällä viikolla ilo saada tutustua maailman ainoaan avustajakissaan Roopeen, joka on myös sankarikissa vuosimallia 2017. Roope oli vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillisella jaksolla omistajansa Heidi Tuuralan kanssa.

Roope tarkkailee Heidin verensokeria, happisaturaatiota ja tajunnan tasoa. Se osaa tarvittaessa hälyttää myös hätäkeskuksen paikalle. Kaiken kaikkiaan se tarkkailee omistajaansa koko ajan ja on valppaana kaikesta mitä ympärillä tapahtuu.

Parivaljakon yhteinen taival alkoi käänteisestä asetelmasta, kun Heidi pelasti Roopen kahdeksan viikon ikäisenä pienenä rotannäköisenä otuksena muovipussissa roskikseen laitettuna. Siihen aikaan Heidi työskenteli eläinten parissa, ja päätti tehdä kaikkensa pienen pennun pelastamiseksi – Roope saikin käytännössä tehohoitoa, ja sitä hoivattiin kuin pientä vauvaa. Tänä päivänä roolit ovat vaihtuneet, ja nyt puolestaan Roope on Heidille korvaamaton apu. Sillä on jo oma passikin, ja lupa kulkea avustajan roolissa mukana esimerkiksi taksissa ja lentokoneessa.

Edellä mainittujen valvontatehtäviensä lisäksi kissa oppii koko ajan uutta. Se osaa ennakoida esimerkiksi migreenikohtauksen, ja osoittaa sen kiehnäämällä pään ympärillä levottomasti. Kun taas verensokeri uhkaa laskea liian alas, Roope ilmaisee sen tuomansa omat kasvonsa Heidin suun lähelle, ja jos viesti ei mene heti perille, se käy kuopsuttamassa suklaarasiaa. Jos siitäkään vihjeestä ei vielä mitään tapahdu, se herättää jollain tavalla avustajan huomion. Roopen niskassa olevan sirun avulla se osaa hälyttää jopa hätäkeskuksen paikalle!

Heidin vaikeahoitoisen epilepsian ja jatkuvan hapenseurannan tarpeen takia kissa ja omistajansa elävätkin melkoisessa symbioosissa. Kuntoutusjaksolle lähtemisen ehdoton edellytys oli – myös lääkärin toteamana – se, että Roope voi lähteä mukaan. Kaikki kuntoutuskeskukset eivät voineet ottaa kissavierasta, mutta Kankaanpäässä pystyttiin asia järjestämään.

Haastatteluhetkellä kissa on erittäin eloisa ja valpas. Kuvanottohetkellä se kuitenkin kissamaiseen tyyliin päätti ihan itse, että nyt ei ole sopiva hetki antautua filmattavaksi, ja sitä saatiin vähän maanitella poseeraamaan. Roopella on oma Facebook-sivu, joka kannattaa ottaa seurantaan, jos avustajakissan elämä kiinnostaa: https://www.facebook.com/roopenseikkailut/

 

 

Category
Asiakkaiden kokemuksia