Puhuvia silmälaseja ja muuta antoisaa näkövammaisten sopeutumisvalmennuskurssilla

About This Project

Puhuvia silmälaseja ja muuta antoisaa näkövammaisten sopeutumisvalmennuskurssilla

Mukava jutustelu siivittää tuolijumppaa ryhmätilassa, johon on kokoontunut elokuisena iltapäivänä Kuntoutuskeskus Kankaanpään kaikkien aikojen ensimmäinen näkövammaisten aikuisten yli 68-vuotiaiden ryhmä. Kuntoutusviikko on loppupuolella, ja viimeistä päivää viedään. Hyväntuulinen ryhmä on tullut kuulemma hyvin juttuun, eikä yhtään tappeluakaan ollut vielä perjantaihin mennessä koettu, toteaa pilke silmäkulmassa eräs ryhmäläinen. Ja toinen toteaa samalla pilkkeellä: ”Älähän vielä sano, kun on muutama tunti kurssia jäljellä”.

Ryhmäläiset kertovat, että viikko on ollut kokonaisuudessaan antoisa. Erityismaininnan saa erityisen hyvän silmälääkärin tapaaminen sekä monilta eri ammattilaisilta saadut vinkit omaan arkeen, keittiössä toimimisesta kadun ylittämiseen sekä kepin käytön harjoitteluun. Tietoa erilaisista apuvälineistäkin on saatu viikon aikana, ja mieleen oli jäänyt esimerkiksi silmälasit, jotka puhuvat näkövammaiselle luettavan tekstin. Liikunta on tärkeä osa kuntoutusta, ja esimerkiksi vesijumppa oli koettu oikein hyväksi. Kuntoutuskeskuksen allas on sopivan matala vesijumppailuun, jolloin voi kokea olonsa turvalliseksi ja antautua täysillä jumpan pyörteisiin.

”Kyllähän se jännitti”

Lähteminen uuteen paikkaan sopeutumisvalmennuskurssille näkövammaisena voi etukäteen jännittää. Monia oli mietityttänyt, kuinka pärjään uudessa isossa paikassa ja miten löydän eri toimintoihin. Joku kurssilaisista oli tullut Kankaanpäähän jo kurssin alkua edeltävänä päivänä, jotta ehtii vähän totutella paikkaan. Helpotusta useille toi myös se, että kurssin alkuun sisältyy kaksipäiväinen osallistuminen myös kuntoutujan läheiselle. Tutun ihmisen kanssa on hyvä alussa tutustua paikkoihin ja totutella talon tavoille.

Jos omaa läheistä ei mukana ollut, myös talon väeltä on saanut hyvää avustusta ja huolenpitoa, ja lauma onkin pysynyt oikein hyvin koossa. Eri aktiviteetteihin siirryttäessä ohjaajat hakevat ryhmän sovitusta paikasta, joten ihan yksin ei tarvinnut kenenkään suunnistaa. Lisäksi ryhmän ohjelma on suunniteltu sijainnillisesti siten, että toiminnot ovat mahdollisimman keskitetysti tutuissa paikoissa. Ryhmän ohjaaja, fysioterapeutti Marianne Marjaniemi toteaakin, että hienosti ovat kaikki pärjänneet ja uskaltaneet toimia kuntoutuskeskuksessa alun jännityksestä huolimatta. Yksilöllisen tarpeen ja toiveen mukaan myös ranteissa kulkevia soittokelloja on voinut käyttää, jotta jokaisella on varmasti turvallinen olo.

Näkövammaisten yli 68-vuotiaiden sopeutumisvalmennuskurssi

Vapaa-ajalla porukka on ollut esimerkiksi kodalla viettämässä iltaa ja mölkkyä pelaamassa. Kädentaitoverstaalla oli myös käyty harrastamassa, ja eräs kuntoutuja olikin ahkeroinut peräti viisi kangaskassia.

No entä se ruoka? Kyllä hengissä on pysytty Kuntoutuskeskuksen antimilla, sillä ruokaa on ollut riittävästi, todetaan taas huumorimielellä. Reitti ravintolaan on löytynyt helposti lattiaan merkittyä polkua pitkin. Ryhmä on ruokailussakin pitänyt yhtä, ja porukka on ohjannut omiaan samaan seurueeseen istumaan.

Pian onkin taas lounaan aika, ja vielä jatketaan vähän aikaa jumppaa ja jutustelua. Marianne heittää lopuksi ilmoille kysymyksen: ”No tulisitko uudelleen?” Vastaus kajahtaa ringistä saman tien: ”No ilman muuta!”

 

Tiesitkö?

Kuntoutuskeskus Kankaanpää tarjoaa Kelan maksamia sopeutumisvalmennuskursseja näkövammaisille aikuisille. Kurssit ovat kuntoutujalle maksuttomia, ja niihin hakeudutaan Kelan kautta.

Lue lisää:
Näkövammakurssit

 

Category
Asiakkaiden kokemuksia