56-vuotiaan Kari Kosken elämä koki dramaattisen käänteen 7-vuotiaana, kun leikkauksessa sattuneen komplikaation seurauksena muodostui aivovaurio. Sen myötä meni näkö, liikunta- ja jopa puhekyky pitkäksi aikaa. Nyt elämänmyönteistä Karia jututtaessa huomaa, ettei katkeruus ole hänen mieleensä tapahtumista huolimatta päässyt pesää tekemään. Kari sai puhekykynsä takaisin jo lapsena, ja se tulikin kertarysäyksellä. Sitä tunnetta ei kuulemma pysty sanoin kuvaamaan, kun pystyikin taas pitkän tauon jälkeen ilmaisemaan itseään sanallisesti omille vanhemmilleen.
Kankaanpäähän Kari päätyi kuntoutusjaksolle ensimmäisen kerran vuonna 1993 ja tarkka päiväkin löytyy mielen lokeroista. Viiden viikon aikana tapahtui tietyllä tavalla ihmeitä, sillä paareilla Kankaanpäähän saapunut mies lähti kotiin istuen pyörätuolissa sitkeän tasapainoharjoittelun ansiosta. Siitä lähtien Kari on käynyt Kankaanpäässä neljän viikon kuntoutusjaksoilla vuosittain. Myös ensimmäisen ajelun Motomedillä Kari muistaa olleen huikea kokemus. Joka kuntoutusjaksolla tulee aina opittua jotain uutta. Viimeisimmällä kuntoutusjaksolla Kari pääsi kokeilemaan voice massagea, jonka avulla puhe sujuu helpommin ja ääni ei katoa iltapäivälläkään.
Kuntoutuskeskus Kankaanpäästä on tullut Karille vuosien saatossa kuin toinen koti. ”Täällä saa olla ihan oma itsensä, ei tarvitse teeskennellä, ja se on kaiken a ja o. Minut kohdataan sellaisena kuin olen. Täällä en ole luonnonoikku vaan ihminen ihmisten joukossa” Kari kuvailee tuntemuksiaan. Hän on kokenut, että Kankaanpäässä on poikkeuksellisen hyvä ilmapiiri, joka kannustaa yrittämään kerta toisensa jälkeen.
Näkökyvyn puutteesta huolimatta ja osittain varmasti myös siitä johtuen Kari on omien sanojensa mukaan erittäin taitava ihmistuntija ja lukee ihmisten ääniä kuin avointa kirjaa. Muiden kuntoutujien joukosta onkin löytynyt muutamia hyviä ystäviä, joiden kanssa on vaihdettu osoitteita ja kirjoiteltu myös kotoa käsin. Muiden kuntoutujien kanssa seurustelun lisäksi iltaisin on muun muassa mukava polkea Motomedilla tai kuunnella äänikirjoja.
Kirjailija Kari on lähes itsekin, sillä hänen sanelemistaan runoista koottu runokirja on tullut myös Kuntoutuskeskus Kankaanpään henkilökunnalle tuliaisiksi. Rupattelutuokiommekin aikana jo syntyi yksi tuotos, jonka kirjoitin ylös:
Aurinko kultainen
taas säteitään luo.
Ihmiset siitä nauttii
kun tuli kesä taas.
Kun syksypimeä koittaa,
muistot kesän lämmittää
ja mieltä se valaisee.
Ja voimaa, uskoa antaa
eteenpäin kulkea taas.
Haluaisitko sinä kertoa tarinan Kuntoutuskeskus Kankaanpäästä?
Kuuntelen mielelläni asiakkaiden tarinoita, ja kerään yhteen kokemuksia muille kerrottaviksi. Jos sinulla olisi juttu, tarina, kokemus jaettavaksi, ota yhteyttä!
Saila Pajuniemi
050 355 5546 tai saila.pajuniemi@kuntke.fi