Vähän ihmetellen suhtautui uudenlaiseen etäkuntoutukseen aluksi myös lietolainen Sanna Nordman, jolle ammatillisen kuntoutusselvityksen yhteydessä lääkäri suositteli Kelan kustantamaa diabeteskuntoutuskurssia, mutta päätti kuitenkin hakeutua mukaan.
Ykköstyypin diabetesta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssi alkaa kolmen vuorokauden jaksolla Kankaanpäässä. Päivät kuntoutuskeskuksessa olivat aika intensiivisiä ja täynnä toimintaa – samalla tulivat tutuksi moniammatillisen työryhmän jäsenet sekä muut kurssilaiset. Kuntoutuskeskuksen ympäristöstä jäivät mieleen viihtyisyys ja esteettömyys sekä hyvä uintimahdollisuus.
Kuntoutuskeskuksessa vietetyn jakson jälkeen kuntoutus jatkuu omassa arjessa kahdeksan viikon ajan. Etäosuuden Sanna koki antoisaksi, sillä alkusysäyksen jälkeen sai jatkuvasti tukea omaan arkeen. Verkkoalustalla sai edetä omaan tahtiin ja lukea erilaisia vinkkejä. Lisäksi tavattiin Kuntsarin ammattilaisten kanssa säännöllisesti videoyhteyksin. Kurssin työryhmässä ovat mukana muun muassa fysioterapeutti, lääkäri, ravitsemusterapeutti, psykologi, diabeteshoitaja ja kuntoutuksen ohjaaja. Etäalusta oli Sannan mielestä hyvin helppokäyttöinen ja selkeä, joten sen kanssa oli ihan helppo työskennellä kotonakin.
Kuntoutuskurssin tärkeimpiä tavoitteita Sannalle oli löytää motivaatiota itsehoitoon sekä buustia omaan jaksamiseen – tärkeimpinä osa-alueina ravinto ja liikunta. Ravitsemusterapeutti Katjan kanssa käytiin läpi ruokapäiväkirjamerkintöjä ja esimerkkiaterioita. Uusia ruokaohjeitakin löytyi. Fysioterapeutti Nellalta sai hyvää tukea ja vinkkejä liikkumiseen, ja lopputuloksena myös kynnys lähteä yksin liikkumaan madaltui. Tällä hetkellä kevyt jooga on palannut uudelleen elämään, samoin kuin vesijumppa ja -juoksu. Kuntoutus antoi lisää uskallusta kokeilla erilaisia liikunnan muotoja omista rajoitteista huolimatta. Kuntoutuksen myötä myös oma arkiaktiivisuus on lisääntynyt – hissin sijasta tulee käytettyä portaita ja on löytynyt lisää iloa ja energiaa esimerkiksi touhuta omassa puutarhassa.
Etänä kuntoutumisessa on samat elementit kuin perinteisessäkin versiossa, mutta vähän eri tavalla toteutettuna. Omatahtisuus ja omassa kotona kuntoutumisen jatkaminen sopivat ainakin Sannalle omasta mielestään oikein hyvin. Hän arveleekin, että omatoimiselle ja melko itseohjautuvalle sekä kotona viihtyvälle tämä on oikein sopiva kuntoutusmuoto.
Kuntoutuksen tavoitteena on omassa arjessaan itselle tärkeissä asioissa aktiivinen ja omasta hyvinvoinnistaan kiinnostunut ja uutta elinvoimaa löytänyt ihminen. Kuulostaa ihan siltä, että Sannan kohdalla tämä tavoite on hyvin toteutunut.
Etäkuntoutusta hyödynnetään osana seuraavia kuntoutuskurssejamme. Lue lisää linkkien takaa!
Diabetes (1-tyyppi) aikuiset
Diabetes (1-tyyppi) nuoret
MBO ja diabetes (2-tyyppi)
Omaishoitajien kuntoutuskurssi