100 tapaa liikkua – kivusta huolimatta!

About This Project

 

100 tapaa liikkua – kivusta huolimatta!

Lonkkajänteen jumitus oli se viimeinen pisara – ja syy hakeutua TULES-kuntoutuskurssille. Kahden ja puolen vuoden aikana ilmenneet lukuisat eri terveysongelmat olivat aiheuttaneet Eija Ahokkaalle tauotonta kipuilua ja lukemattoman määrän unettomia öitä. Erilaisia lääkkeitä oli määrätty kahden A4-arkin verran, ja työterveyshuollon, fysioterapian, röntgenin ja erilaisten terveydenhuollon palveluiden käyntejä kertyi noin kaksi viikossa – nopeasti laskettuna noin 100 vuodessa.

Tammikuulla alkaneelta kuntoutuskurssilta Eija lähti ensisijaisesti hakemaan kipujen karkotusta. Pian kurssin alettua kuitenkin valkeni, että kipu  saattaa olla hänelle elämänikäinen kumppani. Eija totesi, että muutos lähtee ennen kaikkea itsestä ja teki vahvan ja vakaan päätöksen: Valitsen paremman mielen, kivuista huolimatta.

Erään kerran työterveyslääkärin luona heräsi kysymys, miten sitten voisi kaikesta huolimatta harrastaa liikuntaa, ja lääkäri suositteli kokeilemaan jotain muuta kuin juoksemista. Siitä se ajatus sitten lähti – kokeilla jotain muuta kuin juoksemista ja jotain muuta kuin 2 kertaa viikossa työterveyshuollossa käyntejä. Eija päätti aloittaa projektin 100 tapaa liikkua, ja vieläpä sopivasti Suomi100-vuonna.

Eija sulkapalloilemassa

Tulikohan tasapeli, kun molemmat ovat niin tyytyväisen näköisiä.

Sata tapaa tuli täyteen jo syyskuulla, nyt ollaan menossa jo lajissa numero 111 ja päättäväinen nainen aikoo jatkaa projektia vuoden loppuun saakka. Lajin kokeilemiseksi kuulemma lasketaan noin tunnin mittainen suoritus, ja extreme-lajit jätettiin pois laskuista kipu- ja sairastelutaustan vuoksi. Sataan lajiin mahtuu kaikkea maan ja taivaan väliltä suopotkupallosta pilatekseen. Parhaimmat naurut tarjosi lammasjooga ja elämyksenä jäi mieleen myös ratsastus, jossa pääsi voittamaan oman pelkonsa. Kengurukenkäjuoksusta löytyi laji, joka sopii hyvin polvi- tai lonkkaoireiselle, ja kokeilujen myötä hän on yllätyksekseen löytänyt innostuksen myös hitaampiin lajeihin kuten pilatekseen ja foamrolleriin. Pikkutyttöjen kanssa cheerleading-harkoissa pääsi haastamaan omaa tasapainoaan erilaisissa nostoissa.

Eija lammasjoogassa

Parhaimmat naurut ovat projektin aikana irronneet lammasjoogassa.

Kokeiltavia lajeja on löytynyt mm. kavereiden avustuksella, netissä surffailemalla ja oman seuran ryhmäliikuntatarjonnasta. Kokeilemisen kynnys on ollut matala, ja Eijalle ei ole teettänyt vaikeuksia tunnustautua kokeilijaksi ja vasta-alkajaksi eri lajien parissa.

No mitä TULES-kurssi sitten tarjosi, kun kivuista eroon pääsyä ei ollutkaan tarjolla? Ensimmäiseksi Eija nostaa ihan mahtavan kuntoutujaryhmän tarjoaman vertaistuen. Porukassa on muutamia hyviä läpänheittäjiä, ja tunnelma on ollut alusta asti vapautunut. Kurssilta hän on saanut lisää positiivista energiaa sekä paljon hyviä vinkkejä elämiseen ja arkeen omien haasteiden kanssa. Kuntoutuskeskuksessa oleminen on osittain myös luksusta – mukava paikka, hyvät ruuat valmiissa pöydässä sekä aikaa keskittyä omaan hyvinvointiin. Kaiken kaikkiaan kuntoutuksessa on vahvistunut halu pitää itsestä huolta.

Onko sinun oma lajisi vielä hakusessa? Mietitkö, mikä voisi olla sinun tapasi liikkua? Vaikket kokeilisikaan kaikkia sataa, niin vilkaisepa Eijan listaa kuvan alla – ehkä sieltä löytyisi jotain kokeilemisen arvoista sinullekin!

Eija suopotkupallossa

Suopotkupallo sai kunnian olla Eijan 100. lajikokeilu.

100 ja 11 tapaa liikkua:

Ringette, Kaukalopallo, Retkiluistelu, Maantiepyöräily, Lavis, Acrobalance, Pilates, HIIT, Foamroller, Toiminnallinen voimatreeni, Punttisali, Villasukkajumppa, Kangoo jumps, Perinteinen hiihto, Kuntojumppa, Zumba, Venyttely, Uinti, Kävely, Jättipallojumppa, Piloxing, Kehonhuolto, Cardiokuula, Vesijumppa, Astangajooga, Crosstrainer, Soutulaite, Kuntopyörä, Vesijuoksu, Luistelu, Kahvakuula, Potkukelkkailu, Laskettelu, Allas lavis, Spirals, Pump, Powercircuit, Stretching+abs, Vesijooga, Beginners yoga, Sup, Snorklaus42, Rullaluistelu, Sauvakävely, Hydrotraining, Kengurukenkäjuoksu, Kuntonyrkkeily, Vinyasa Flow yoga, Spinning, RVP, Nia, Sykemuokkaus, Pesäpallo, Geokätköily, Combat, Yoga Flow, Pyöräsuunnistus, Airjooga, Step, Pihaleikit ja -pelit, Kuminauhajumppa, Gymstick, Polkupyörätaidesuunnistus, Hyötyliikunta (haravointi), Kalastus, Powerjump, Latindance, Body, Maastopyöräily, Jalkapallo, Lammasjooga, Soutu, Power cycling, Tai chi, Cheerleading & cheertanssi, BodyVive, CxWorX, PainiBody control, Tehotreeni 80, Skoottaus, Frisbeegolf, Bikini butt, Tikanheitto, Bugg, Sulkapallo, Melonta, Bodyattack, Aerobic-mix, Rumbita90, Kiipeily, RPM, Ratsastus, Kesäjumppa, Crossnature, Polkuveneily, Golf, Hohtominigolf, Keilaus, Suopotkupallo, TFW Hurrikaani, Patikointi, Syvänveden hiit, Discotanssi, Chiball, Battery, Basketball fit, Jääkiekko, Joukkuevoimistelu, Vatsapakarahiit, Dancemix

Category
Asiakkaiden kokemuksia