Archive

Kirsille kuntoutus on yksilöllistä mutta sosiaalista Kävelyn kuntoutuminen on ollut porilaiselle Kirsi Orjalalle yksi kuntoutuksen tärkeimpiä elementtejä, sillä hän on aivoverenkiertohäiriön saatuaan menettänyt osittain toimintakykyä toiselta puolelta vartaloa, niin kädestä kuin jalastakin. Lokomat-kävelyrobotti tuleekin tässä kohtaa...

Buustia omaan jaksamiseen etänä – mitä ihmettä?   Vähän ihmetellen suhtautui uudenlaiseen etäkuntoutukseen aluksi myös lietolainen Sanna Nordman, jolle ammatillisen kuntoutusselvityksen yhteydessä lääkäri suositteli Kelan kustantamaa diabeteskuntoutuskurssia, mutta päätti kuitenkin hakeutua mukaan. Ykköstyypin diabetesta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssi alkaa...

Fysioterapiakäynneillä tasapaino paranee ja mieli virkistyy Oman fysioterapeutin valinnassa painaa ammattitaito ja osaaminen. Näiden lisäksi on hyvä tulla mukavasti juttuun, sillä oma fysioterapeutti saattaa kuulua oman elämän verkostoon useiden vuosien, jopa vuosikymmenten ajan. Porin Laviassa asuva Marjatta...

Paljon kotiin viemistä Kelan kuntoutuksesta Elämänsä ensimmäistä kertaa Kelan moniammatillisessa kuntoutuksessa ollut Raimo Raitanen kuvaa kokemaansa näin: ”Kuntoutus oli minulle todella antoisa kokemus, ja sain uusia voimavaroja elämääni.” Suurin ja konkreettisin anti oli tutustuminen allasterapiaan, joka ei...

Puhuvia silmälaseja ja muuta antoisaa näkövammaisten sopeutumisvalmennuskurssilla Mukava jutustelu siivittää tuolijumppaa ryhmätilassa, johon on kokoontunut elokuisena iltapäivänä Kuntoutuskeskus Kankaanpään kaikkien aikojen ensimmäinen näkövammaisten aikuisten yli 68-vuotiaiden ryhmä. Kuntoutusviikko on loppupuolella, ja viimeistä päivää viedään. Hyväntuulinen ryhmä...

  Lottovoitto päästä kuntoutukseen Kankaanpäähän   Teksti: Eira Haahdenniemi, Kaarina   Olin juuri täyttänyt 70 vuotta, kun sain aivoinfarktin. Elämä mullistui kertaheitolla. Vasen puoli halvaantui, käsi oli melkein toimintakyvytön, jalankin kanssa ongelmia. Sairaalajakson jälkeen sain ostopalveluna viisi kertaa toimintaterapiaa kotikäynteinä. Sairaalassa...

Paikka leikkauksesta toipumiseen löytyikin Kuntsarilta! Kankaanpääläisellä Tarja Torpolla todettiin muutama vuosi sitten nivelrikko. Sen seurauksena maaliskuun ensimmäisenä päivänä oli aika tehdä tekonivelleikkaus Satakunnan keskussairaalassa. Leikkaus meni oikein hyvin, ja pian oli kotiutumisen aika – osittain nopeaan...

  100 tapaa liikkua – kivusta huolimatta! Lonkkajänteen jumitus oli se viimeinen pisara – ja syy hakeutua TULES-kuntoutuskurssille. Kahden ja puolen vuoden aikana ilmenneet lukuisat eri terveysongelmat olivat aiheuttaneet Eija Ahokkaalle tauotonta kipuilua ja lukemattoman määrän unettomia...

Terveyttä, energiaa ja elämästä nauttimista! Anneli Palmun sysäys kohti isompaa elämänmuutosta lähti lääkärin luota. Maksan ympärillä olevan rasvan määrä havahdutti siihen, että metabolisen oireyhtymän riskit ovat suuret, ja halu tehdä muutoksia omissa valinnoissa voimistui. Vahvana lähtöajatuksena...

Timo Sairanen: "Kuntoutus on muutakin kuin fysioterapiaa" Timo Sairanen päätyi Kuntoutuskeskus Kankaanpäähän Lihastautiliiton kuntoutuskurssille kaverin suosituksesta vuonna 2010. Tästä lähtien hän on käynyt Kankaanpäässä Kelan yksilöllisillä kuntoutusjaksoilla lähes vuosittain. Timo sairastaa perinnöllistä harvinaista lihassairautta, jonka oireet alkoivat...