Ammatillisen kuntoutuksen tavoitteena on mahdollistaa siirtyminen tai palaaminen työelämään tai estää työkyvyttömyyttä. Ensin arvioidaan, voisiko opiskelujen ja työkokemuksen myötä kertynyttä ammatillista osaamista hyödyntää kevyemmissä työnkuvissa. Jos kuntoutuja ei kykene enää oman ammatin työtehtäviin, voidaan lähteä...

Näin lukee kaikissa työhön liittyvissä some-päivityksissäni ja voin rehellisesti sanoa, että unelmaduuniani saan todellakin tehdä. Työfysioterapeutin ammatin ohella hyppäys ravitsemuksen maailmaan on ollut yllättävää mutta antoisaa. Vuonna 2013 personal trainer -koulutuksen (Trainer4You) aikana huomasin, että...

Kesä 2017 on Kuntoutuskeskus Kankaanpäässä ihan uudenlaisen elämän kesä. Jo kevään aikana alueemme on alkanut muovautua uudenlaiseksi, kun asiakaskuntaamme ovat liittyneet lapsiperheet. Perheet ovat tuoneet meille lisää iloa, eloa, vilskettä ja taas erilaista näkökulmaa kuntoutukseen. Kesäkuun alussa pistettiin kaivinkoneen kauha maahan ja...

”Jokainen, joka on pidellyt aaltojen silittämää kiveä kädessään tietää, että jatkuvilla hyväilyillä on ihmeitä tekevä voima” - Tommy Tabermann Seksuaalisuus on luonnollinen osa ihmisenä olemista koko elämänkaaren ajan - se on yksi ihmisen perusoikeuksista. Ikääntyminen, sairastuminen tai...

Jos sinulla olisi pitkittyneitä kovia kipuja ja sinut ohjattaisiin psykologin vastaanotolle, mitä ajattelisit siitä? Mieleesi saattaisi tulla seuraavia ajatuksia: eikö kipuani uskota? Luullaanko että minulla on mielenterveyden ongelmia?  Eihän psykologi tiedä selän rakenteesta tai ohjaa...

Helsingin yliopiston juuri julkaiseman tutkimuksen mukaan vain 4 % ihmisistä herää virkeänä. Vuonna 2008 suomalaisista 8 % heräsi virkeinä. Mikä meitä nyt väsyttää? Nukummeko liian vähän vai onko unenlaatu heikentynyt? Eräs työterveysyhtiö kampanjoi haastamalla suomalaiset...