Miten Epilepsia-kurssi toteutetaan?
Epilepsia-kurssi toteutetaan viiden vuorokauden jaksona täysihoidolla Kuntoutuskeskus Kankaanpäässä. Otamme sinuun yhteyttä ennen kurssin alkua ja myös kuntoutuksen loputtua tehdään vielä 1-2 seurantayhteydenottoa tilanteen ja tarpeen mukaan. Seurantayhteydenotolla haluamme varmistaa kuntoutumisen hyvä edistyminen myös kotiympyröissä.
Epilepsia-kurssilla kanssasi työskentelee osaava moniammatillinen kuntoutustyöryhmämme. Saat tukea muun muassa neurologilta, sairaanhoitajalta, psykologilta, sosiaalityöntekijältä sekä toimintaterapeutilta ja fysioterapeutilta.
Kurssi sisältää ryhmässä toimimista, yhdessä tekemistä ja keskusteluja. Ryhmissä käsitellään monipuolisesti psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin sekä terveyteen ja arjessa selviytymiseen liittyviä teemoja. Myös vertaistuella ja yhdessä oppimisella on tärkeä merkitys. Sopeutumisvalmennuskurssi tarjoaa hyvät puitteet aktivoitumiseen, omien voimavarojen vahvistumiseen, palautumiskeinojen löytämiseen ja vertaistukeen. Ohjelmaa muovataan osallistujien tarpeiden ja tavoitteiden mukaan niin, että toiminta on mielekästä koko ryhmälle.
Milloin Epilepsia-kursseja alkaa?
Kuntoutusta epilepsiaa sairastaville tarjoamme kuudella alkavalla kuntoutuskurssilla vuosittain. Epilepsia-kursseille haku on nyt auki. Alla näet sopeutumisvalmennuskurssien numerot ja ajankohdat.
Nro | Epilepsian tila | Ikäryhmä | Ajankohta |
86687 | hyvässä hoitotasapainossa | 18–29-vuotiaat | | 11.09.–15.09.2023 |
86688 | hyvässä hoitotasapainossa | yli 30-vuotiaat | | 11.09.–15.09.2023 |
87763 | vaikeahoitoinen | 18–29-vuotiaat | | 26.02.–01.03.2024 |
87764 | hyvässä hoitotasapainossa | 18–29-vuotiaat | | 13.05.–17.05.2024 |
87765 | hyvässä hoitotasapainossa | yli 30-vuotiaat | | 16.09.–20.09.2024 |
* Vaikea epilepsia on tila, jossa asianmukaisesta lääkehoidosta huolimatta esiintyy merkittäviä arkielämää haittaavia epilepsiaan liittyviä oireita, kuten toistuvia kohtauksia, kognitiivisia tai käyttäytymisen ongelmia, kehityksen hidastumista tai hoidon haittavaikutuksia.
Epilepsia-kurssi – hae näin!
Epilepsia-kuntoutus on valtakunnallista palvelua, joten meille Kankaanpäähän voit hakea mitä päin Suomea tahansa. Kuntoutuksen maksaa Kela, ja Kelalta on mahdollisuus hakea kuntoutusrahaa mahdolliselta työstä poissaoloajalta sekä matkakorvausta.
Ota kuntoutustoive puheeksi sinua hoitavan lääkärin kanssa, esimerkiksi työterveyshuollossa, terveyskeskuksessa tai sairaalakäynnillä. Arvioikaa yhdessä, olisiko tällainen epilepsiaa sairastavien kuntoutus sinulle tällä hetkellä sopiva ja hyödyllinen. Lääkäri voi kirjoittaa sinulle B-lausunnon, jossa suositellaan epilepsia-kuntoutuskurssia.
Täytä Kelan kuntoutushakemus KU104 tai KU132 ja toimita se lääkärinlausunnon kanssa Kelaan. Katso kurssiaikataulusta sinulle sopivin kurssi, ja merkitse sen numero hakemukseesi.
Kysy lisää!
Etsit kuntoutusta sitten itsellesi, läheisellesi tai asiakkaallesi, ota rohkeasti meihin yhteyttä. Kerromme mielellämme lisää!
Jos haluat lisätietoja Epilepsia-kuntoutuksen ajankohdista tai hakemisesta:
Kuntoutussihteeri
050 394 7524 tai
kuntoutustoimisto@kuntke.fi
Jos taas haluat tietää kuntoutuksen sisällöstä ja toteutuksesta:
Fysioterapeutti
Virpi Sundvall
044 467 6486
virpi.sundvall@kuntke.fi