info_top

Kuntoutuskeskus Kankaanpää

Kuntoutuskeskus Kankaanpää on palvellut kuntoutusasiakkaita kautta maan jo vuodesta 1991. Kuntoutuskeskus sijaitsee Pohjois-Satakunnassa, Kankaanpään taidekaupungissa, luonnonkauniin kangasmaaston ja mäntymetsien ympäröimänä. Asiakaspaikkoja meillä on 240 ja palvelualtista henkilökuntaa kaikkiaan noin 170.

Toteutamme tasokasta kuntoutusta aina vaikeavammaisten kuntoutuksesta työelämän kuntoutuspalveluihin sekä mielenterveyskuntoutukseen. Olemme uudistuva ja monipuolinen kuntoutuksen valtakunnallinen osaaja ja vaikuttava terveydenhuollon toimija. Kuntoutuspalveluitamme leimaavat hyvä henki ja ystävällinen, ihmisläheinen ote asiakkaitamme kohtaan.

Monipuolisen kuntoutuksen lisäksi tarjoamme erilaisia virkistykseen ja hyvinvointiin liittyviä palveluita niin yrityksille, yhdistyksille kuin yksityishenkilöillekin. Olemme alueen monipuolisin hotelli- ja ravintolapalveluiden tuottaja ja olemmekin erinomainen kohtaamispaikka niin perhejuhlille kuin kokouksille ja seminaareillekin.

Verve

Kuntoutuskeskus Kankaanpää omistaa puoliksi Kruunupuisto Oy:n kanssa työelämän kuntoutuspalveluja tuottavan Verven.

Verve täydentää Kuntoutuskeskus Kankaanpään palveluverkostoa valtakunnallisella tasolla, sillä toimipisteitä on 11 eri paikkakunnalla. Verve tarjoaa erilaisia työurapalveluja ja ammatillista kuntoutusta nuorille ja aikuisille sekä avo- että laitosmuotoisena. Valtakunnallinen verkosto mahdollistaa laadukkaan ja kokonaisvaltaisen kuntoutuksen palveluketjun. Tutustu Verveen tarkemmin osoitteessa www.verve.fi.

Laatusertifikaatti

Kuntoutuskeskus Kankaanpäällä on Inspectan myöntämä sertifikaatti, joka varmentaa että laatujärjestelmämme täyttää standardin ISO 9001:2008 vaatimukset.

Kuntoutuskeskus Kankaanpäällä on ollut sertifikaatti jo vuodesta 1996. Olimmekin tuolloin kolmas suomalainen terveydenhuoltoalan toimija, jolle se myönnettiin. Sertifioitua toimintajärjestelmää on meillä ylläpidetty siis jo pian 20 vuoden ajan.

Kysymyksiä?